Artikkeli Suomi-Unkari seuran lehden Unkaria kouluihin –teemanumerossa

Suomi-Unkari 3/2008

VALKOINEN KUNINGAS VALLOITTAA MAAILMAA

Menestyskirjailija György Dragomán vastaa suomentaja Outi Hassin kysymyksiin

György Dragománin vuonna 2005 ilmestynyt romaani Valkoinen kuningas (A fehér király) on Unkarin viime vuosien tärkeimpiä kirjallisia tapauksia. Elokuussa suomeksikin ilmestyneellä teoksella on ollut myös huimaava kansainvälinen menestys. Tavoitin 35-vuotiaan kirjailijan Berliinistä, missä hän työskentelee alkusyksyn ajan.

Romaanisi on käännetty jo 18 kielelle. Miltä maailmanlaajuinen suosio tuntuu? Oletko ehtinyt tutustua kirjasi käännöksiin?

Yllättävä suosio tuntuu tietenkin hyvältä, mitäpä sitä kieltämään. En ehkä ole vielä oikein käsittänytkään, mitä on tapahtunut. On aina ilo saada käteen uusi ulkomainen painos, kunpa vain pystyisin lukemaan ne kaikki! Valitettavasti en osaa montakaan kieltä, olen voinut tutustua vain englantilaiseen, saksalaiseen ja romanialaiseen käännökseen. Tiedän omasta kokemuksestani, miten vaikeaa kääntäjän työ on, ja olen todella kiitollinen kääntäjilleni siitä, että he ovat syventyneet kuukausiksi kirjaani.

Valkoinen kuningas tapahtuu tarkemmin määrittelemättömässä itäeurooppalaisessa maassa. Unkarilaisille lukijoille on selvää, että kyse on Romaniasta ja 1980-luvun diktatuurista. Et kuitenkaan viittaa selvästi historiaan etkä paikkoihin, päinvastoin, jopa vääristelet historiallisia tosiasioita. Miksi?

En halunnut kirjoittaa historiallista romaania, sillä en halunnut hukkua historian yksityiskohtiin. Minua kiinnosti ennen kaikkea kertojan ääni, tärkeintä oli saada pojan monologi toimimaan uskottavalla tavalla. Valkoinen kuningas sijoitetaan yleensä 1980-luvun Romaniaan, mutta en vastustaisi sellaistakaan tulkintaa, että se tapahtuisi juuri nyt, sellaisessa Transilvaniassa, jonka järjestelmä ei olisi muuttunut miksikään.

Valkoisen kuninkaan päähenkilö, joka on vielä pikkupoika, joutuu kokemaan kovia. Minusta kaikkein pelottavinta on kuitenkin ajatella, mitä hänelle tapahtuu romaanin lopun jälkeen. Pystyitkö määräämään Dzsátan tarinan kulun?

Hiljattain joku sanoi, että minun täytyy olla julma ihminen, kun kirjoitan sellaisia kirjoja kuin kirjoitan. En kuitenkaan usko, että voin vaikuttaa tarinoihini. Oikeastaan en edes keksi niitä itse, vaan näen tapahtumaketjun, jonka suhteen minulla ei tunnu olevan paljonkaan valtaa. On kuin kulkisin merkittyä polkua pitkin, se mihin se johtaa on minullekin usein täysi yllätys.

Kun muutit vanhempiesi kanssa Unkariin 1980-luvun lopussa, aloitit pian lukion. Millaiselta unkarilainen koulu tuntui?

Tunsin olevani täysin vapaa. Oli valtava helpotus, kun ei enää tarvinnut jatkuvasti pelätä eikä miettiä, kenelle mitäkin sai sanoa ja miksi. Kaikki olivat hyvin ystävällisiä, koulussa sain nopeasti kavereita eikä minua koskaan kiusattu. Ensin minua häiritsi se, että Unkarissa puhuttiin vähän eri tavalla, mutta totuin nopeasti – niin kuin luokkakaverinikin tottuivat siihen, että puhuin vähän eri nuotilla ja käytin toisinaan heille outoja sanoja.

Sen jälkeen Unkarissa ja Romaniassa on tapahtunut suuria muutoksia. Molemmat maat ovat vapautuneet poliittisesti ja liittyneet Euroopan unioniin. Kuinka aiot selittää lähihistorian mullistukset omille lapsillesi? Millaista koulua tahtoisit heidän käyvän?

Aika näyttää, miten osaan puhua siitä kaikesta. Vaimoni Annan kanssa olemme kertoneet lapsille ”pahojen kuninkaiden valtakunnista”. Toivon, että lapseni saisivat käydä sellaista koulua, jossa heidän olisi hyvä olla. Oma kouluni ei muuten ollut ollenkaan niin kauhea kuin se, mitä romaanin Dzsáta kävi. Suurin osa opettajistani oli loistavia, ja olen heille paljosta kiitollinen.

Jalkapallo on unkarilaisten ylpeydenaihe, mutta romaanissasi diktatuuri kärjistyy juuri futiskentällä. Mistä se johtuu? Ja millainen peli on kirjan poikien pelaama nappifutis?

Totta puhuen en ole koskaan pitänyt jalkapallosta enkä edes osaa pelata kunnolla. Kun koulussa pelattiin futista, minut valittiin aina viimeisenä, koska taisin pikemminkin heikentää kuin vahvistaa joukkuetta. Kerran kuulin tunnetun romanialaisen jalkapallomaalivahdin kertovan haastattelussa radioaktiivisesta ruohosta ja pallosta, ja se kuulosti minusta niin absurdilta, että minun oli pakko kirjoittaa siitä novelli. Novellista kasvoi novellikokoelma ja vähitellen romaani.

Nappifutis puolestaan oli yksi lapsuuteni lempipelejä. Sitä pelattiin pöydän kokoisella kentällä litteillä pelinapeilla, joihin oli liimattu oikeiden pelaajien kuvia. Luulin aina, että nappifutista pelataan kaikkialla maailmassa, mutta myöhemmin tajusin, että se on vain unkarilaisten ja romanialaisten harrastus. Kun kävin pari vuotta sitten kotiseudullani Transilvaniassa, ostin pojilleni pelin, joka näytti lähes tarkalleen samalta kuin lapsuudessani.

Olet tunnetusti vannoutunut tietokonefriikki, sinulla on oma kotisivusi (www.gyorgydragoman.com) ja olet suunnitellut sivuja muillekin. Mihin kaikkeen käytät tietokonetta? Liikutko koskaan ilman kannettavaa?

Tietokone on minulle etupäässä työväline, mutta joskus katson myös elokuvia kannettavalta. En pelaa tietsikkapelejä, mutta Internet vie aika paljon aikaani. Matkoille lähtiessäni jätän kannettavan usein kotiin, jotta silmäni saisivat edes joskus levätä.

Olet matkustanut ympäri Eurooppaa jo ennen kansainvälistä menestystä. Missä viihdyt Unkarin ulkopuolella?

En saa ollenkaan helposti lähdetyksi ulkomaille, mutta kun olen jo matkalla, viihdyn yleensä hyvin kaikkialla. Nautin uusien asioiden näkemisestä enkä ajattele koko ajan työtäni. Suomessa käynti esimerkiksi oli valtava elämys – olin aina halunnut nähdä yöttömän yön, ja Mukkulan kirjailijapäivillä söin ensimmäistä kertaa elämässäni kunnon lohiaterian. Juuri nyt olen Berliinissä, ja täälläkin viihdyn aika hyvin. Kesällä vierailin kirjailija Péter Eszterházyn kanssa itävaltalaiskylässä, jossa laitoimme ruokaa yli sadalle ihmiselle. Péter teki unikkopullaa (mákos guba), minä munakoisotahnaa (vinetta), ja kokkauksemme tuntui maistuvan kaikille.

Valkoisessa kuninkaassa on paljon filminkaltaisia kohtauksia. Onko joku jo ostanut romaanisi elokuvaoikeudet?

Olen kyllä puhunut elokuvaihmisten kanssa asiasta, mutta vielä ei ole sovittu mitään konkreettista. Kirjan sovittaminen elokuvaksi onnistuu sitä paitsi harvoin kovin hyvin. Ennen pitkää Valkoisesta kuninkaasta luultavasti tehdään elokuva, mutta se jää toisten huoleksi, sillä minua kiinnostavat enemmän tulevat romaanini.